Olen itse kuulunut joukkoon, joka ei kelpuuta ananasta pizzan päälle (vaan pitsan päälle), mutta myönnän, että en ole sen tarkemmin asiaa analysoinut. Suhtautumiseni on ollut enemmänkin hurskasteleva. Tässä nyt kuitenkin vihdoin oma kontribuutioni pohdiskeluun.
Kirjoitus on alunperin julkaistu Pizzanpaistajat -Facebookryhmässä 26.5.2022. Valtaisan positiivisen kommenttivyöryn saattelemana teksti päätettiin ylläpidon toimesta ja julkaisijan luvalla ikuistaa Pizzanpaistajien verkkosivuille.
Kuuluuko ananas pizzaan?
Haettaessa vastausta kysymykseen ”kuuluuko ananas pizzaan” on syytä pohtia seikkoja, joiden perusteella asiaa punnitaan. Kinkku-ananaspitsan (jäljempänä lyh. KAP) olemusta voidaan ainakin aluksi pohtia muutaman kysymyksen kautta.
- Maistuuko KAP hyvältä? Maku on mielestäni hyvä, kukapa ei kunnon hapanimeläkombosta pitäisi, mutta se ei tässä yhteydessä ole relevantti asia. Väittäisin, että valtaosa ihmisistä ei pidä La Tâche :sta, mutta tuskin kukaan epäilee, etteikö se olisi viini.
- Kuuluuko KAP perinteiseen pizzaperheeseen? No ei varmasti, mutta kuuluuko mikään enää? Margheritakin tarjoillaan punaisilla tomaateilla, eikä keltaisilla kuten alunperin. (Margheritan synnyn aikaan ei ollut muuta kuin keltaisia tomaatteja). Quattro Stagionenkin täytteet ovat jo vaihtuneet niistä alkuperäisistä, ja nykyään jopa nimenkin oletetaan tarkoittavan vuodenaikaa (stagione=kesä Napolin muinaismurteessa).
- Onko KAP yleisesti tunnettu? Varmasti on, mutta enemmänkin dostojevskiläisessä hengessä, jossa kyseenalaistetaan KAP:n pizza-eksistenssi.
Mutta, KAP:lla on erityinen suhde suomalaisuuteen, joten ehkäpä vastaustakin on syytä hakea sieltä.
Suomalaisen kinkku-ananaspizzan kivijalka valetaan Saksassa
Yleinen uskomus on, että KAP:n syntysija on Kanadan Chatham ja siellä ravintola Satellite. Ravintolan kokki Sam Panapoulos (1934–2017), kiinalaisesta fast-foodista lumoutuneena, rakensi pizzan klassisella kiinalaisen keittiön hapanimelä-porsaalla ja kutsui sitä Pizza Hawaiiksi. Suomalaisessa kinkku-ananaspitsassa ei kuitenkaan ole hiventäkään Panopouloksen DNA:ta. KAP:n esiasteet olivat Suomessa jo kun Panapoulos vielä lämmitteli uuniaan.
Suomalaisen kinkku-ananaspitsan isä on saksalainen TV-kokki Clemens Wilmenrod (1906–1967). WTF. Clemens who? Herra Wilmenrod oli kaikkien telkkarikokkien Pertti Ylermi Lindgren. 50-luvulla vaikuttaneen Wilmenrodin ollessa eetterissä Länsi-Saksan kadut tyhjenivät – samoin kuin kaupat seuraavana päivänä niistä tuotteista, joita Wilmenrod resepteissään käytti. Reseptiikka heijasti sodanjälkeisen ajan raaka-aineita, ja annokset romantisoitiin pois tavanomaisuudesta hyvällä stoorilla. Silloin reseptiikka ei ehkä ollut se keskeisin juttu.
Wilmerodin kuuluisin luomus oli Toast Hawaii, eli lämmin paahtoleipä, jonka päällä oli kinkkua, ananassiivu, sulatettua alppijuustoa ja maraschinokirsikka. Kuulostaako tutulta?
Esimerkkinä kaikille wannabeemasterchefeille Wilmerod oli sanansa mittainen mies. Hän julisti TV:ssä tekevänsä itsemurhan, jos joku soittaisi hänelle ja kertoisi tehneensä Wilmerodin ”mantelimansikan” ennen Wilmenrodia itseään. Muutaman vuoden kuluttua Wilmerod ampui itsensä. Pahat kielet väittävät, että kuolinsyy oli vatsasyöpä. Haluaisin kuitenkin uskoa, että yön pimeinä tunteina se puhelinsoitto tuli. Plagioinnin ja luovan nerouden ero on joskus hiuksenhieno.
Kaukokaipuuta ja voileipiä Suomessa
On selvää, että oli vain ajan kysymys, milloin Toast Hawaii rantautuisi Suomeen. Suomalainen teollisuuskone hyrräsi jo mallikkaasti 60-luvulla mutta sodanjälkeinen henkinen kurimus vielä vallitsi yhteiskunnassa.
Wilmenrodin lämmin kinkku-ananasvoileipä toi valoa tähän henkiseen dystopiaan. Se heijasti kansan vaurastumista (kinkku) ja orastavaa kaukokaipuuta (ananas). Elettiin kuitenkin vielä aikaa ennen Keihäsen ilmasiltaa Kanarialle, ja siten matkahaaveet haettiin lähinnä Dole-purkin kyljestä. Maraschinokirsikka tosin jäi Itämereen ja Gruyere/Emmenthal vaihtui Valion edamiin mutta muuten leipä säilytti viestinsä.
Jokainen 60-, 70- ja 80-luvulla elänyt muistaa lämpimät kinkku-ananasleivät. Niillä herkuteltiin perheen piirissä ennenkuulumattomasti myös ruoka-aikojen välissä ja tv:n ääressä. Tytöt tarjosivat niitä iltasnackiksi pojille ekoilla treffeillä, ja luonnollisesti leipiä syötiin, kossun kera, ennen perinteistä juhannusyön persvako paljaana painia. Kaikki tämä siis tapahtui ennen kuin pizzasta Suomessa oli mitään tietoa.
Koskaan ei ole muutamalle kymmenelle neliösentille leipää kasattu niin paljon yhden kokonaisen kansakunnan angstista odotusta paremmasta elämästä.
Kinkku-ananasvoileipä pivotoidaan pizzaksi
Kun pizza ilmestyi Suomeen, kinkku-ananas-juusto vaihtoi nopeasti ja ajan henkeä heijastaen alustansa paahtoleivästä trendikkäämpään pizzapohjaan. Tässä vaiheessa kotimainen Aurajuusto tuli oleellisena osana pizzan suomalaista kulmaa. Oikea kysymys ei siis ole ”sopiiko ananas pizzaan” vaan päinvastoin.
Voin helposti todeta, että olen nyt kääntänyt takkini. Time-lehti nosti Pizza Hawaiin 13 vaikuttavimman pizzan joukkoon mutta itse teen jotain vielä järkyttävämpää. Olen ensinnäkin valmis kirjoittamaan kinkku-ananaspizzan ts:n sijaan tuplazetalla, mutta lisäksi rohkenen nostaa kinkku-ananaspizzan Suomen Pizzojen Hall of Fameen julkisesti ja ilman hetkenkään epäilystä. Ohessa oma tweekattu versioni KAP:sta.
Kehitelkää samoin ja evankelioikaa kinkku-ananaspizzan puolesta!
Jouni Koljonen / @helsinkiramon ei ole kokki vaan kokkaava insinööri. Jouni ilahduttaa kanssapaistajiaan säännöllisesti oivaltavilla teksteillään ja upeilla omintakeisilla pizzoillaan. Jouni on myös usein mukana Pizzanpaistajien tapahtumissa tarjoamassa rautaista osaamistaan suomalaisen pizzakulttuurin hyväksi.