Kot Kot

Grillattu kana on herkullista ja kana on muutenkin pizzatäytteenä yksi suomalaisten kestosuosikki. Kotkot on kirjamme toinen esitys grillikanapizzasta, mutta tätä pizzaa varten kanan voi aivan hyvin myös paistaa pannussa. Kotkotista mielenkiintoisen tekee makoisan tulinen paholaisen hillo. Pelottavasta nimestään huolimatta se on oikein suuystävällinen tapaus. Paholaisen hilloa löytyy ruokakauppojen kastikehyllystä, mutta sitä on helppo

Ainesosat / pizza

Pinnalle paiston jälkeen

  • 1 tl Mustapippuri
  • Tuore oregano

Pizzan valmistus

  1. Sulata pizzataikinat pakkauksen ohjeen mukaan.
  2. Muotoile taikinapallot pizzapohjiksi käsin, jauhoja apuna käyttäen, yksi kerrallaan. (Katso video alapuolelta.)
  3. Levitä Creme Fraiche pohjan päälle tasaisesti.
  4. Asettele mozzarella palat Creme Fraichen päälle.
  5. Lisää grillattu kana reiluna paloina ympäri pizzaa.
  6. Lisää paholaisen hillo pieninä kasoina kauttaaltaan.
  7. Siirrä pizza pizzalapiolla mahdollisimman kuumaan uuniin paistumaan esilämmitetylle pizzakivelle tai uunipellille. Kotiuunissa 250-300 asteessa pizza paistuu 3-5 minuutissa, kuumassa pizzauunissa nopeammin. Käännä tarvittaessa pizza muutaman kerran paiston aikana.
  8. Viimeistele paistettu pizza mustapippurilla ja tuoreella oreganolla.

Pizzan muotoilu

Pyöreän pizzan muotoileminen alkaa aina samalla tavalla. Pulla nostetaan tai kumotaan kohotusastiasta jauhokasaan tai jauhokulhoon. Pulla jauhotetaan kauttaaltaan ja esimuotoillaan painelemalla noin 20 senttiä halkaisijaltaan olevaksi pyöreäksi levyksi.

Esimuotoilun jälkeen viimeistelytapoja on monia. Pizzan voi venytellä käsin pyörittelemällä, tai venyttämällä, eikä kaulimen käyttökään väärin ole. Käsin venyttelemällä saa kuohkeampaa napolilaistyylistä pizzaa, kun taas kaulimella työstäessä kaasukuplat häviävät taikinasta ja saadaan ohuempaa ja rapeaa pizzaa.

Seuraavalla videolla Peltsi näyttää kuinka muotoillaan ja paistetaan New York City -tyylinen pizza, jollaisen paistaminen onnistuu hyvin myös kotiuunin lämmöissä.