Tervetuloa Pizzanpaistajien maailmaan!

Pizzanpaistajat on Suomen suurin ja vaikuttavin pizzayhteisö, joka on innostanut ja opettanut jo kymmeniä tuhansia harrastajia pizzanpaistamisen saloihin. Facebook-ryhmässämme on jo miltei 40 000 pizzasta hullaantunutta ihmistä ympäri Suomea!

Yhteisön lisäksi tarjoamme mm. kaupoille, huoltoasemille, kioskeille ja kahviloille maukkaita Snäkkipizzoja, joiden avulla pidät asiakkaat tyytyväisinä ja tienaat hyvin! Voit tilata meiltä myös erilaisia pizzatapahtumia ja koulutuksia.

Myös yhä useampi kotikokki haikailee hyvän pizzan perään ja juuri siksi Pizzanpaistajat on perustettu. Edistämme suomalaista pizzakulttuuria ja haluamme, että harrastajat ympäri Suomen saisivat käyttöönsä parhaat reseptit, raaka-aineet, välineet ja yhteisön tuen.

Opi tekemään
parempaa pizzaa

Pizzanpaistajien tietopankki neuvoo vinkit ja niksit paremman pizzan tekemiseen kotona

Pizzanpaistajat yhdistys

Pizzanpaistajat on aktiivinen ja kasvava yhteisö, joka edistää pizzakulttuurin kehittymistä ja antaa inspiraatiota kymmenille tuhansille pizzasta kiinnostuneille ympäri Suomen. Tavoitteenamme on, että Suomessa tehdään maailman parasta pizzaa!

Toimintamme näkyy parhaiten Pizzanpaistajat Facebook-ryhmässä, jossa käydään myös aktiivista ja hyvähenkistä keskustelua pizzanpaistamisen ympärillä ja vähän sen ulkopuoleltakin. Toimintamme on voittoa tavoittelematonta ja toiminnasta saadut tuotot käytetään pizzakulttuurin edistämiseen.

Comments Box SVG iconsUsed for the like, share, comment, and reaction icons

Snäkkipizza on tour 🔥

Miten voikaan yhden viikon aikana tapahtua niin paljon erilaisia ja ihania asioita?

🚚 Reilu 2900 ajokilometriä
🤝 Yli 40 mahtavaa asiakastapaamista
🍕 Noin 200 paistettua Snäkkipizzaa
❄️ Paljon lunta ja lumisadetta
🌧 Vesisadetta ja kuraa
☀️ Auringonpaistetta
🏔 Monia tuntureita ja aakeita laakeita
😂 Älyttömästi naurua ja iloisia ihmisiä
☕️ Litroittain kahvia ja polttoainetta
🎙️Järkyttävän monta tuntia Spotifytä (ja kovaa!!!)
🍷Pari lasia virvokkeita

Kiitos paljon kaikille teille upeille ihmisille, joita saimme tavata matkan varrella. Reissu oli kyllä raskas, mutta antoisa ja tärkeä.

Tämän reissun ansiosta pohjoisen väki pääsee nauttimaan varmasti Snäkkipizzasta ensi kaudella. Nopeimmat jo nyt heti.

Uskoisin että mekin jäätiin mieleen useammassakin paikassa 😉

Kiitos ja anteeksi, nähdään pian uudestaan!
... See MoreSee Less

Kiitos ja anteeksi, nähdään pian uudestaan!Image attachmentImage attachment+6Image attachment

2 CommentsComment on Facebook

Mahtavaa! 👏🏽🍕

🔥🍕

Snäkkipizza on tour!

Kiitoksia Ruka, vierailu tunturissa oli erittäin antoisa!

Ensikauden rinneväki pääsee varmasti herkuttelemaan Snäkkipizzaa useammassakin paikassa 🎉

Ja mikä parasta, kiireisimmät saavat tätä herkkua jo tällä viikolla ski boosterista 🍕

Nyt auton keula kohti pyhätunturia ja iltapäivän puolella pyritään syöttämään Snäkkipizzaa joulupukillekkin Napapiirillä 🤩

SkiBooster Ruka
#snäkkipizza
#pizza
#Levi
#Ruka
#pyhätunturi
#rovaniemi
#tahko

@skibooster 
#snäkkipizza 
#pizza 
#levi 
#ruka 
#pyhätunturi 
#rovaniemi 
#tahkoImage attachment

1 CommentComment on Facebook

Nalle Puh nauttisi kovasti Snäkkipizzasta. Joulupukille terveisiä Länsi-Vantaalta 😎🇫🇮👍🫶.

2 weeks ago

Snäkkipizza on tour 🍕

Eilinen päivä piti sisällään paljon ajokilometrejä, mutta onneksi aina väliin sattui mahtavia asiakaskohtaamisiakin.

Aamupäivästä aloitettiin tahkoamaan Tahkoa ristiin rastiin ja käytiin toki lenkilläkin (100m)😁, kun autoa ei saanutkaan oven eteen Panorama Bar | Tahkovuori . Samalla reissulla poikkesimme myös todella sympaattisessa ravintola Kaislassa Nilsiässä.

Sieltä jatkui matka kohti Iisalmea ja pakastinkaupoille, kun vanha pakastinarkku alkoi oireilemaan. Uusi pakastin kyytiin ja auto kohti Hossan kansallispuistoa.

Hossan jälkeen illaksi Kuusamoon ja miltei heti pää tyynyyn, koska tänään on tiedossa tiukka rutistus kun #snäkkipizza valtaa Rukan!
... See MoreSee Less

Snäkkipizza on tour 🍕

Eilinen päivä piti sisällään paljon ajokilometrejä, mutta onneksi aina väliin sattui mahtavia asiakaskohtaamisiakin.

Aamupäivästä aloitettiin tahkoamaan Tahkoa ristiin rastiin ja käytiin toki lenkilläkin (100m)😁, kun autoa ei saanutkaan oven eteen @panoramabartahko . Samalla reissulla poikkesimme myös todella sympaattisessa ravintola Kaislassa Nilsiässä.

Sieltä jatkui matka kohti Iisalmea ja pakastinkaupoille, kun vanha pakastinarkku alkoi oireilemaan. Uusi pakastin kyytiin ja auto kohti Hossan kansallispuistoa.

Hossan jälkeen illaksi Kuusamoon ja miltei heti pää tyynyyn, koska tänään on tiedossa tiukka rutistus kun #Snäkkipizza valtaa Rukan!Image attachmentImage attachment+1Image attachment
2 weeks ago

Snäkkipizza on tour 🍕

Hypättiin luottoratsuun ja otettiin ensimmäiseksi päivän kohteeksi Koskelon Matkailukeskus Oy , josta meidän Snäkkipizza® toivottavasti löytyy kohta asiakkaitten iloksi 😊

Siitä Hankasalmelle muutamat näytepizzat Hangan lava ja Revontuli Resort

Loppupäivästä Kuopioon päin ja siellä kohteena Boutique Hotel Sawohouse , aivan mahtava paikka ja tästä kohteesta löytyi myös tyyny pään alle, mahtavan Maustetytöt keikan jälkeen!

Ja voipi olla, että Sawohousen kesäfestareiden myyntipisteistä löytyykin kesällä Snäkkipizzat® 🤩

Aamusta reippaana kohti tahkoa josta matka jatkuu hossan kautta rukalle 👊
... See MoreSee Less

Snäkkipizza on tour 🍕

Hypättiin luottoratsuun ja otettiin ensimmäiseksi päivän kohteeksi @koskelonmatkailukeskus , josta meidän Snäkkipizza® toivottavasti löytyy kohta asiakkaitten iloksi 😊

Siitä Hankasalmelle muutamat näytepizzat @hanganlava ja @revontuliresort

Loppupäivästä Kuopioon päin ja siellä kohteena @sawohouse , aivan mahtava paikka ja tästä kohteesta löytyi myös tyyny pään alle, mahtavan @maustetytot_yhtye keikan jälkeen! 

Ja voipi olla, että Sawohousen kesäfestareiden myyntipisteistä löytyykin kesällä Snäkkipizzat® 🤩

Aamusta reippaana kohti tahkoa josta matka jatkuu hossan kautta rukalle 👊

3 CommentsComment on Facebook

Rukalla onkin hyvät kelit ⛷️

✨✨LOISTAVAA✨✨ ✨✨duunia team ✨✨ ✨🇫🇮Arctic Snäkki🇫🇮✨ Pohjoisen asukkailla ja matkaajilla on OIKEUS parempaan Fast Food kokemukseen pizzan osalta 🏁.

Hyvää duunia! 👊👊

2 weeks ago

Pizzanpaistajien Slanssi on tänään klo 16 asti Ylistalossa myymässä herkullisia Snäkkipizzoja® 🍕
Tervetuloa!

#pizzanpaistajat #pizza #snäkkipizza
... See MoreSee Less

Pizzanpaistajien Slanssi on tänään klo 16 asti Ylistalossa myymässä herkullisia Snäkkipizzoja® 🍕
Tervetuloa!

#pizzanpaistajat #pizza #snäkkipizza

Aurinko paistaa ja pizzat paistuu 🔥🍕☀️
Joko sinulla alkoi pizzakausi?

#pizza #pizzanpaistajat
... See MoreSee Less

Aurinko paistaa ja pizzat paistuu 🔥🍕☀️
Joko sinulla alkoi pizzakausi?

#pizza #pizzanpaistajat

5 CommentsComment on Facebook

Maanantaina alkaa ulkopaistokausi 🍕😋

Eilen tuli 13 pizzaa paistettua😋

Onhan tuosta jo kohta kuukausi.

Load More

Joko olette käyneet maistamassa Snäkkipizzaa Järvenpään Keilahallissa?

Järvenpään Keilahallilla voi pizzan syönnin ja keilauksen lisäksi harrastaa biljardia, snookeria, dartsia sekä pöytäcurlingia.

Yksityistilaisuuksia varten hallilla myös erittäin siistit saunatilat, joihin voi nyt myös tilata purtavaksi esim. pizzabuffan Snäkkipizzalla.
... See MoreSee Less

Joko olette käyneet maistamassa Snäkkipizzaa Järvenpään Keilahallissa?

Järvenpään Keilahallilla voi pizzan syönnin ja keilauksen lisäksi harrastaa biljardia, snookeria, dartsia sekä pöytäcurlingia.

Yksityistilaisuuksia varten hallilla myös erittäin siistit saunatilat, joihin voi nyt myös tilata purtavaksi esim. pizzabuffan Snäkkipizzalla.Image attachmentImage attachment+3Image attachment
2 months ago

Pizzanpaistajien Elina esittelee ylpeänä uutta työsuhdekulkupeliään. Tämän kanssa kelpaa kulkea pitkin pizzatehtaan käytäviä 🥰😁👌

#pizza #pizzanpaistajat
... See MoreSee Less

Pizzanpaistajien Elina esittelee ylpeänä uutta työsuhdekulkupeliään. Tämän kanssa kelpaa kulkea pitkin pizzatehtaan käytäviä 🥰😁👌

#pizza #pizzanpaistajat

Pizzanpaistajien suosittu pizzakoulu taas starttaamassa! Näitä on ollut kyllä kiva vetää, kun oppilaat on ollut niin aktiivisia ja täysillä mukana.

Ja se fiilis kun koko tila täytyy mahtavasta pizzan tuoksusta, iloisesta puheensorinasta ja onnistumisista!
... See MoreSee Less

Pizzanpaistajien suosittu pizzakoulu taas starttaamassa! Näitä on ollut kyllä kiva vetää, kun oppilaat on ollut niin aktiivisia ja täysillä mukana.

Ja se fiilis kun koko tila täytyy mahtavasta pizzan tuoksusta, iloisesta puheensorinasta ja onnistumisista!Image attachmentImage attachment+1Image attachment
Lataa lisää julkaisuja

Yhteistyössä Pizzanpaistajien kanssa

Pizzanpaistajat Facebookissa

Tervetuloa Facebookin pizzaharrastajien yhteisöön. Sieltä löydät vinkkejä, ohjeita ja reseptejä kotipizzanpaistoon!