Asiakastarina
Koskicafen savulohipizza on kalanystävän herkku

Runsaat kukkaistutukset, kauniit miljööseen sopivat hirsirakennukset, kosken kuohunta ja kalan savustamon tuoksut tervehtivät Koskicafe Myllyn asiakkaita. Kahvilan pihapiirissä, kosken varrella voi istua kutsuvilla terasseilla tai suojaisissa sopeissa.
Paikka on ollut toiminnassa jo vuodesta 1967. Kirjolohen onginta ja kalansavustamo on ollut mukana alusta lähtien. Mirva ja Marko Leinonen ovat pitäneet tällä paikalla kesäkahvilaa nyt kuusi vuotta. Heidän aikana on mm. rakennettu terassit ja laajennettu ruokapuolta. Koskicafe Mylly on avoinna koko kesän vapusta syyskuun loppuun.
Mirva kertoo, että he olivat alun perin bonganneet Snäkkipizzan ruokamessuilta ja myivät sitä sitten kahvilassaan viime vuonna. Ja kun viime syksynä he saivat tietää, että valikoimassa on nyt myös iso pizza, niin he päättivät tänä kesänä ottaa sen tarjontaansa. Se on ollut hyvä päätös.
”Meillä on täällä salaatit ja vohvelit ja lohikeitto, niin halusimme ottaa mukaan jotain toisenlaista syötävää, jotta olisi laajempi ruokavalikoima” Mirva selittää. Kahvilassa käy myös lounasruokailijoita ja viihtyisillä terasseilla istuskellaan pitkään. Mirvan mukaan asiakkaat kysyvät toisinaan burgereita ja ranskalaisia, mitä heillä ei kahvilassa tarjota vohveliburgeria lukuunottamatta, joten pizza täydentää valikoimaa.
Mirva kertoo, että pizza-aihiot ovat olleet helppoja ja hyvänmakuisia. ”Oli tärkeää, että voin tehdä pizzoista oman näköisiä ja lohipizza oli ehdoton saada mukaan,” hän sanoo. Pizza-aihioista saa tehtyä kattavan menun ja margherita-pohjista omilla täytteillä periaatteessa mitä vaan pizzoja.
”Hyvin paljon meillä noita pizzoja on mennyt, on ne ollut tosi suosittuja,” Mirva sanoo iloisena ” ei voi suoraan sanoa mikä on ollut suosituin, sillä niitä menee kaikkia”.
Myös Pizzanpaistajien palvelu on pelannut. ”Kaikki toimii tosi hyvin. Eli jatketaan ensi vuonna.” Mirva toteaa.
Koskicafen savukirjolohipizza on kyllä todella herkullinen! Suosittelen lämpimästi.










