Asiakastarina
Snäkkipizza on helppo napata mukaan

Cafe Jokiranta sijaitsee kauniilla paikalla Porvoon joen Itäisellä rantapromenadilla. Muutaman sadan metrin päästä alkaa Porvoon vanha kaupunki. Helteisenä heinäkuisena päivänä terassilla on vilkasta. Pöydissä istuu matkailijoita ja vierasvenesatamaan majoittuneita veneilijöitä. Kahvilassa myydään erilaisia juomia, jäätelöä, suolaista ja makeaa syötävää sekä mm. aamupalaa vierasvenesatamaan majoittuville.
Kahvilavastaava Anu Lius ehtii vastata muutamaan kysymykseen, vaikka onkin kiireinen vierasvenesataman asioissa. Mistä bongasitte Pizzanpaistajat ja Snäkkipizzan? ”Taidettiin löytää ensin somesta jostain julkaisusta ja viime vuonna Gastromessuilla päästiin maistamaan tätä pizzaa ja innostuttiin siitä, että hei tämähän on oikeasti hyvää.” kertoo Anu.
”Pizza on helppo valmistaa ja hävikkiähän tästä ei oikeastaan tule. Ja tätä on myös helppo myydä. Ainoastaan tuota kokoa joskus kysellään, että onko se tosi pieni, mutta eihän se ole, vaan se on ihan reilunkokoinen.” Anu selittää.
Onko pizzoista saatu asiakaspalautetta? ”Aika monet asiakkaat ottavat pizzan tästä mukaan, niin ei ole niin paljon tullut palautetta. Mutta on ihmisiä, jotka tulevat takaisin säännöllisesti esimerkiksi fetapizzaa syömään. Eräs kanta-asiakas tulee tähän muutaman päivän välein pizzalle, niin että kyllä niistä varmasti on tykätty. Ja salamipizzasta on tullut kehuja, että se on tosi maukas. ” Anu toteaa.
Miten Pizzanpaistajat ovat onnistuneet palvelussaan? Anu kertoo, että kun viime vuonna heidän salamanteriuuninsa meni rikki, niin Pizzanpaistajat järjestivät heille väliaikaisesti tilalle kiertoilmauunin ja siinäkin pizzanpaistaminen onnistui erittäin hyvin. Nyt kyseinen kiertoilmauuni on sijoitettu heidän toiseen Cafe Promenadi -terassiravintolaansa, joka on vähän lähempänä Porvoon vanhaa kaupunkia. Myös Promenadissa on tänä kesänä otettu Snäkkipizza myyntiin. Alkuun Snäkkipizzaa myytiin siellä talvi pop-upissa. Ja koska se oli sujunut niin hyvin, niin tänä kesänä myyntiä on jatkettu ja se on ollut oikein kannattavaa. Anun mukaan Porvoon vanhassa kaupungissa ei juuri ole sellaisia paikkoja, mistä saisi jotain pientä, nopeaa, suolaista välipalaa mukaan. Snäkkipizza selvästi paikkaa tätä vajetta, koska pizzaa ostetaan Promenadista mukaan tosi paljon, selittää Anu.
Snäkkipizza toimiikin siis erinomaisesti takeaway-tuotteena! Snäkkipizzoja on helppo myydä mukaan joko niille suunnitelluissa pizzalaatikoissa tai pizzapusseissa. Ja Snäkkipizzaa on myös helppo syödä vaikka samalla vanhassa kaupungissa vaellellen.










