Pizzamenut
& pop-up paistajat

Sisältää lihaa

Sisältää sieniä

Sisältää kalaa

Juustopizza

Kasvispizza

Jälkiruoka pizza

Vegaaninen pizza
(L) laktoositon
1. Yrittävä Asikkala

Vääksy
Tomaattikastike, Mozzarella, Kylmäsavustettu porsaanleike, Punasipuli, Omenahillo, Tuore oregano

Porkkana
tomaattikastike, fior di latte mozzarella, pikkelöity porkkana, Perttulan jogurtti, fenkoli-appelsiini hillo
Rakkaudesta yrittäjyyteen ja pizzaan!
Yrittävä Asikkala on joukko paikallisia yrittäjiä ja yrittäjähenkisiä tekijöitä, joita yhdistää intohimo yhteisöllisyyteen, tekemisen meininkiin ja ennen kaikkea – hyvään pizzaan!
Löydät meidät Vääksyn pizzafestareilta paistamassa herkullisia lättyjä hyvän asian puolesta. Ryhmän tuotto lahjoitetaan Asikkalan nuorten yrittäjyyskasvatuksen tukemiseen, sillä uskomme, että tulevaisuuden tekijät ansaitsevat kannustusta jo tänään.
Tule moikkaamaan, maistelemaan ja tukemaan paikallista!

2. Se Vantaan kaveri
Laktoositonta saa pyydettäessä

Kolme juustoa
Kastike ranskankermasta, Fior di latte mozzarella, Parmigiano reggiano, Aura-juusto

Bolognese
Tomaattikastike, Fior di latte mozzarella, Bolognese wagyu-lihasta, marinoitu punasipuli

Salmone
Tomaattikastike, Fior di latte mozzarella, kylmäsavulohi (paistetaan), marinoitu punasipuli
Se Vantaan Kaveri eli Markus Haapala on tutkija ja pitkän linjan pizzaharrastaja, joka tekee kaiken maut ja faktat edellä välittämättä perinteistä ja mielipiteistä. Tärkeää hänen pizzoissa ovat myös kotimaisuus ja pientuottajien raaka-aineet. Pizzoja on paistunut kymmenissä pop-upeissa ja tapahtumissa yhteensä tuhansia. Mukana pizzatouhussa on tytär Alina ja väillä muitakin apulaisia.
Pizzat on tehty Krannin tilan luomujauhoista. Laktoositonta saa pyydettäessä.
Pizzat on tehty Krannin tilan luomujauhoista. Laktoositonta saa pyydettäessä.
3. Pizza Bastardo

Salame Napoli
Tomaattikastike, fior di latte mozzarella, Napolin salami

Muikkunen
Tomaattikastike, fior di latte mozzarella, savumuikku, mummon kurkku, tilli creme

Margherita
Tomaattikastike, fior di latte mozzarella, basilika-oliiviöljy
4. Pizzeria Navetta

Napolin salami
tomaattikastike, Mozzarella (fior di latte julienne), Napolin salami, mascarpone, basilika, chiliöljy, parmesaani

Diavola
tomaattikastike, Juustoraaste (Valio Fontal), parmesaani, pepperoni, Nduja, chiliöljy, basilika

Pepperoni
tomaattikastike, Juustoraaste (Valio Fontal), parmesaani, pepperoni

Margherita (pöydän alta)
tomaattikastike, mozzarella (fior di latte julienne), basilika, parmesaani
Pidämme Pop up pizzeriaa Lempäälässä Nurmen kylällä Navetta kirpputorin yhteydessä. Tapahtuma on heinäkuussa 11 päivän ajan. Pop up pizzeria aloitti toimintansa pari vuotta sitten. Toiminta on lähtenyt käyntiin pizzoista innostuneen teknisten töiden opettajan, Olli Heinosen ja hänen oppilaansa Ilari Saukonojan yhteispäätöksestä.
Ilari valmisti tunneilla pizzauunin ja päätimme koululla pitää parille luokalle pizzajuhlat. Jo näissä ensimmäisissä juhlissa oli mukana järjestelemässä Hulda Mikkonen, jolla oli jo heti tekemiseen hyvä ote. Myöhemmin, kun asiakaskunta on lisääntynyt ja tapahtuma suurentunut, on mukaan, lähinnä kiireisiin viikonloppuihin, auttamaan tullut Ollin ystävät Janne Lehtisaari Ja Thomas Lautenschlager, joilla molemmilla on innostusta ja taitoa pizzan tekemiseen.
Uusimpana tulokkaana Navetalla on nyt ollut, juuri peruskoulunsa päättänyt Leevi Puurula, jonka lahjat ovat tulleen teknisten tunneilla hyvin esiin. Yhdistävänä tekijänä meillä on, että kukaan ei työskentele ravintola-alalla, vaan tämä on harrastus ja mukava asia, jonka ympärillä puuhastella. Olemme myös todella kiitollisia, että saamme olla mukana näillä upeilla festareilla jo kolmatta kertaa.

5. Pizzanpaistajat

Kolmen pippurin salami (L)
Tomaattikastike, PP-juusto, PP -Kolmen pippurin salami, Punasipuli, Chiliranskankerma

Pizzanpaistajan kala (L)
tomaattikastike, PP-juusto, PP-pizzakala, sitruuna, ruohosipuli

Kouvolan laku
Vaniljakreemi, mascarpone, Kouvolan laku, lakritsikastike, sitruuna, sitrunaamelissa, tomusokeri

Vegaaninen pyydettäessä
tomaattikastike, Vege soijarouhe sitruuna & mustapippuri, Mö Mozzarella
Myös Lakupizzasta vegaaninen versio pyydettäessä
Myös Lakupizzasta vegaaninen versio pyydettäessä
Pizzanpaistajat ovat mukana Pizzafestareilla tottakai omalla pisteellään. Pizzanpaistajat on toteuttanut useita kymmeniä catering -tapahtumia, koulutuksia ja pizzakouluja.
Pizzanpaistajien tyyli koostuu Napolilaisen ja NYC pizzojen maukkaasta symbioosista. Pizzanpaistajat hyödyntävät resepteissään itse kehittämiä raaka-aineita, jotka tunnistaa PP etuliitteestä.
Menussa mukana edellisten vuosien kestohitti lakupizza sekä Pizzanpaistajan kalapizza. Näitä pizzoja saa myös vegaanisena versiona pyydettäessä!

6. Piizainen

Mortadella E Pistacchio
Mozzarella, Mortadella, Pistaasipähkinä

Bianca al Bosco
Mozzarella, Pecorino, Kantarelli, Punasipuli
Pizza on ollut omia suosikkiruokiani aina ja jo teininä haaveilin kesätöistä pizzeriassa. Sinne en koskaan päätynyt, mutta koronan aikaan kotiin saapui ensimmäinen Ooni ja hurahdin täysin. Pizzahommia on siis tullut nyt tehtyä nelisen vuotta. Pop upeja pidän muutamia vuodessa lähinnä Lahden seudulla. Erilaisten uusien reseptien testailu on lähellä sydäntäni ja erityisesti tykkään tehdä erilaisia fuusioita, eli tuon pizzaan makuja muun tyyppisistä ruoista. Oma suosikkipizzani kuitenkin on ehdottomasti mortadella-pistaasipähkinä, jonka otin myös menulle Vääksyyn.
7. Napolivari X Poppiz

Guilty Pleasure
Tomaattikastike, Fior Di Latte Mozzarella, Pecorino, Pepperoni, Ananas-habanero-chutney, Valkosipuliöljy, Tuore oregano

Salamé
Tomaattikastike, Fior Di Latte Mozzarella, Pecorino, Napolilaista salamia, Valkosipuliöljy, Pikkelöity punasipuli, Mustapippuria

Limoncello
Lemon curd, mascarpone, basilica, mansikka, tomusokeri

Basic Instinct (Pöydän alta)
Tomaattikastike, Fior Di Latte Mozzarella, Pecorino, Basilikaöljy
Napolivari uppoutui pizzojen ihmeelliseen maailmaan vuonna 2021. Hänen pizzoissa korostuu taikinan ilmavuus, pehmeys, pinnan hennon hieno rapeus, sekä maanläheisyys. Reseptiikassa hän pyrkii omanlaiseen tyyliin ja erilaisiin twisteihin.
Poppizin intohimo pizzan paistoon syttyi vuoden 2022 alussa. Pizzojen salaisuus on kevyt, ilmava ja rapea taikina sekä huolellisesti valitut makuyhdistelmät täytteissä.
Poppizin intohimo pizzan paistoon syttyi vuoden 2022 alussa. Pizzojen salaisuus on kevyt, ilmava ja rapea taikina sekä huolellisesti valitut makuyhdistelmät täytteissä.
8. Pizza Marazzo + Friends & Family Special

Spicy Ragunator
'Ndujalla maustettu bolognesekastike, Parmesaani, Fior Di Latte Mozzarella, Stracciatella, Rucola

G.O.A.T 2.0
Creme Fraiche, Vuohen Savujuusto, Marinoitu Kesäkurpitsa, Päärynähillo, Ruohosipuli
Kolmatta kertaa mukana – tällä kertaa vahvempana kuin koskaan!
Pizza Marazzo palaa Vääksyyn nimellä Friends & Family Special, sillä tänä vuonna pizzauunin äärellä ei hikoilla yksin. Mukana on toinen paistaja sekä tärkeä taustajoukko perheestä, joiden apu on ollut korvaamatonta jo edellisillä festareilla! Tänä vuonna festareilla tarjolla viime vuoden suosikki G.O.A.T, mutta pienellä twistillä varustettuna. Toisena pizzana listalta löytyy pienellä potkulla varustettu bolognesepizza.

9. Hontelot pojat - Ragazzi magri

Nonna di Treviso
Tomaattikastike, Mozzarella, Leikkeleitä

Funghi Punghi
Creme Fraiche, Mozzarella, Sieniä, Valkosipulia

Pomodoro Baciato
Tomaattikastike, Stracciatella-juusto, Tomaatti
Hontelot Pojat ovat intohimoisia ruoan ystäviä, jotka ovat yhdistäneet rakkauden pizzan ja huumorin maailmaan. Olemme omistautuneet tuomaan iloa ja herkullisia makuja asiakkaillemme, ja pizzat ovat intohimomme ytimessä.
Mikä erottaa meidät muista pizzakokemuksista? No, aloitetaan ensinnäkin pop-up-konseptistamme, joka on kuin värikäs ja humoristinen sirkus herkuttelun ympärillä. Astuessasi sisään, sinua tervehtii nauru, ilo ja tietysti vastustamattoman hyväntuulinen ja komea henkilökuntamme. Mutta ei pelkästään ulkonäkömme, meidän pizzamme ovat myös täyttä tavaraa! Noudatamme perinteistä pizzan valmistusprosessia, mutta annamme sille modernin käänteen. Käytämme vain parhaita ja tuoreimpia raaka-aineita, jotta jokainen haukkaus herättää makunystyräsi eloon. Lisäksi tarjoamme valikoiman luovia ja innovatiivisia täytteitä, jotta voit löytää oman suosikkipizzasi.